Add new comment

Aleksei Gaskarov on jälleen pidätetty

Tunnettua antifasistia syytetään mellakoinnista Putinin virkaanastujaisten alla.

Sunnuntaina 28. huhtikuuta Aleksei Gaskarov otettiin kiinni Moskovan esikaupungissa Žukovskissa. Viimeksi Gaskarov pidätettiin Himkin metsäkamppailun aikana vajaat kolme vuotta sitten. Tuolloin Gaskarov vapautettiin kaikista syytteistä ja hän sai myös rahallista korvausta aiheettomasta pidätyksestä.

Viime lokakuussa Fifi julkaisi Suomesta turvapaikan saaneen kirjailijan Pjotr Silajevin tekemän Gaskarovin haastattelun, jossa hän kertoo tästä edellisestä vangitsemisestaan. Lokakuusta lähtien Gaskarov on ollut Venäjän opposition koordinaationeuvoston jäsen.

Nyt Venäjän federaation tutkintakomitea syyttää Gaskarovia mellakointiin osallistumisesta 6. toukokuuta 2012. Putinin virkaanastujaispäivänä 7. toukokuuta kaikki mielenosoitukset oli kielletty, joten oppositio osoitti mieltään päivää ennemmin.

Vaalivilpin vastaiset mielenosoitukset talvella ja keväällä 2011–2012 olivat suurin mielenosoitusaalto Venäjällä lähes kahteenkymmeneen vuoteen. 6. toukokuuta oli ensimmäinen kerta kun viranomaiset hyökkäsivät mielenosoituksia vastaan Moskovassa. Opposition mukaan 600 ihmistä otettiin kiinni ja tähän mennessä 28 on asetettu syytteeseen, osa heistä on tutkintavankeudessa, osa kotiarestissa ja osa on joutunut pakenemaan maasta.

Mielenosoituspäivänä OMON-mellakkapoliisit hakkasivat Gaskarovin. Hän teki tutkintapyynnön pahoinpitelystä, mutta lopulta ketään poliisia ei syytetty. Uusi pidätys on selvästikin tarkoituksenmukaisesti ajoitettu toukokuun 6. päivän mielenosoituksen vuosipäivän alle, sen tarkoitus on lähettää viestiä kaikille tulevan mielenosoituksen osanottajille.

Gaskarov on syntynyt 18. kesäkuuta 1985, ja hän aktivoitui poliittisesti jo koululaisena. Gaskarov osallistui vaalivilpin vastaisten mielenosoitusten järjestämiseen liikkeen alusta alkaen, Moskovan suurimmassa mielenosoituksessa 24. joulukuuta 2011 hän oli yksi puhujista, ja myös yksi mielenosoituksen turvallisuusryhmän vastuuhenkilöistä. Ryhmä joutui tappelemaan lavalle väkivalloin pyrkineiden uusnatsien kanssa.

Eilen maanantaina 29. huhtikuuta Gaskarov suljettiin tutkintovankilaan kahdeksi kuukaudeksi. Todisteet Gaskarovia vastaan perustuivat kahden henkilöllisyytensä salanneen poliisin todistuslausuntoon. Gaskarov itse kertoi vetäneensä pahoinpidellyn mielenosoittajan pois mellakkapoliisien käsistä. Tuomari väitti että vapaalla jalalla Gaskarov voisi paeta ulkomaille, vaikka tuomiotaan Himkin tapauksesta hän odotti vapaalla jalalla yli puoli vuotta häipymättä mihinkään. Juuri ennen viemistään takaisin vankilaan, Aleksei kehotti kaikkia saapumaan mielenosoitukseen 6. toukokuuta.

Maanantaina 6.5. inauguraatioprotestin vuosipäivänä Helsingissä osoitetaan mieltä Venäjän poliittisten vankien, myös Aleksei Gaskarovin puolesta. Mielenosoitus lähtee kello 18 Kolmen Sepän patsaalta kohti Venäjän suurlähetystöä, ja sen järjestää Free Pussy Riot Helsinki ja Helsingin Anarkistinen Musta Risti.

lähde

 

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1