Add new comment

Tue ruukkiasukkaiden kamppailua!

Fiskarsin ja Billnäsin vuokralaiset ovat pitkään kamppailleen oikeuksiensa puolesta. Kun he vaativat vuokrien kohtuullistamista oikeusteitse, Turun hovioikeus tuomitsi heidät poikkeuksellisesti maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut. Monet köyhät vuokralaiset eivät kuitenkaan voineet maksaa osuuksiaan, jolloin Raaseporin kaupungin omistama Ruukkiasunnot Oy päätti periä ne Olli Tammilehdolta. Tammilehto sai 16 000 € ulosottolaskun. Kyseessä oli ilmeisesti kosto siitä, että hän on julkisuudessa arvostellut kaupunkia ja kiinteistöyhtiötä. (Lisää tietoja ulosottolaskun syntymisestä ja vuokralaisten oikeuskamppailusta.) Myöhemmin osa vuokralaisista suoritti kaikesta huolimatta maksamattomia osuuksiaan oikeudenkäyntikuluista. Siksi Tammilehdolta lopulta vaadittiin "vain" noin 6000 euroa. Onneksi auttamishaluisia ihmisiä löytyi paljon ja tämä tukikauppa tuotti tämän summan!

Valitettavasti Ruukkiasukkaiden kamppailu kotiensa puolesta ei päättynyt tähän. Heitä uhkaa asuntojen menetys, koska Raaseporin kaupunki on tehnyt päätöksen myydä kiinteistöyhtiön Olli Muuraiselle. Asukkaat ovat kuitenkin valittaneet päätöksestä hallinto-oikeuteen ja siksi kaupan toteutuminen ei vielä ole selvä. () Tämä oikeuskamppailu aiheuttaa kuitenkin paljon oikeudenkäyntikuluja. Siksi ruukkiasukkaat tarvitsevat edelleen tukeasi!

Pienetkin tukisummat ovat erittäin tervetulleita ja arvokkaita. Köyhätkin voivat vaikuttaa merkittävästi, kun he yhdistävät voimansa.

Koska Suomessa toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa yksityinen rahankeräys on laiton ja yhteisöllinenkin erittäin hankalaa, rahallisen tuen täytyy tapahtua ostamisen muodossa. Voit ostaa tukituotteina seuraavia kirjoja ja julkaisuja:

  • Tekijän signeeraamia kirjoja ja kirjoituksia:

    • Olli Tammilehdon kirjoja ja artikkeleita:

      • Kylmä suihku, Ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos | Hinta: 100 €
      • Rahdin rikokset, Kansainvälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset |  | Hinta: 75 €
      • Yhden taalan kysymys, Globalisaatio ja köyhyyskiista |  | Hinta: 50 €
      • Globalisation and Dimensions of Poverty |  | Hinta: 40 €
      • Indigenous Peoples and Oil - Report of a seminar in Finland |  | Hinta: 30 €
      • Eripainos artikkelista "On the Prospect of Preventing Global Climate Catastrophe due to Rapid Social Change", joka ilmestyi Capitalism Nature Socialism -lehdessä maaliskuussa 2012 |  | Hinta: 20 €
      • Kopio artikkelista "Ekofilosofian kolme maailmaa" |  | Hinta: 10 €
      • Kopio artikkelista "Riittääkö länsimainen demokratia?" |  | Hinta: 5 €
    • Helena Saarikosken kirja Mistä on huonot tytöt tehty? |  | Hinta: 50 €
  • Pentti Saarikosken teoksia:

    • Tiarnia-sarja |  | Hinta: 36 €
    • Kirje vaimolleni |  | Hinta: 30 €
    • Ovat muistojemme lehdet kuolleet |  | Hinta: 35 €
    • Juomarin päiväkirjat |  | Hinta: 40 €
    • Pentti Saarikoski -runokassi |  | Hinta: 25 €
  • Yllätyskirja Olli Tammilehdon kirjahyllystä |  | Hinta: 30 €
  • Levitan, kuvateos venäläisen maisemamaalarin Isaak Levitanin tuotannosta |  | Hinta: 40 €
  • Pelastusalus Silakka, valokuvateos suomalaisen yhteiskunnan jätteistä rakennetun purjealuksen matkoista ja aluksen kannella käydyistä syvällisistä keskusteluista |  |Hinta: 40 €
  • Fiskarslaisen taiteilijan Katja Örnbergin maalaus Pellolla |  | Hinta: 350 €
  • Fiskarslaisen taiteilijan Tiina Maria Karimaan töitä:

    • Valokuvia

      • Syysvaloa |  | Hinta: 150 € (kehystettynä 250 €)
      • Malja |  | Hinta: 150 € (kehystettynä 250 € )
      • Arvoitus |  | Hinta: 150 € (kehystettynä 250 € )
      • Juhannusyö |  | Hinta: 150 € (kehystettynä 250 € )
      • Puhdistautuminen |  | Hinta: 150 € (kehystettynä 250 € )
    • Osia teoksesta Imagine. Toimivat itsenäisinä taideteoksina. |  | Hinta: 250 €(tekstillä 320 € )
  • Maan ystävien koristeellinen polkupyöräpaita |  | Hinta: 25 €
  • Fiskarslaisen muusikon Olli Karin teos Echoes of the Clay |  | Hinta: 5 €
  • Kaikki tämän tukikaupan kirjat yhdessä paketissa | Hinta: 5811 €
  • Kaikki Olli Tammilehdon kirjat yhdessä paketissa | Hinta: 295 €
  • Kaikki tämän tukikaupan tuotteet yhdessä paketissa | Hinta: 1996 €

Voit tilata tuotteita kahdella tavalla:

  1.  (alle 30 € tuotteet, Pentti Saarikosken kirjat ja Tiina Karimaan valokuvat vain perinteisellä tavalla)

Perinteinen tapa:

Siirrä Olli Tammilehdon tilille FI37 473047 20026583 kyseessä olevan tuotteen/tuotteiden hintaa vastaava summa ja kirjoita viesti-kohtaan tuotteen nimi/tuotteiden nimet sekä oma nimesi ja osoitteesi. (Tilatessasi musiikkia mainitse postiosoitteen sijasta sähköpostiosoitteesi.) Tämä maksutapa on maksajalle helpompi ja maksunsaajalle halvempi.

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1