Add new comment

”Kaikki mitä ei voida hallita tulee tuhota.” - Solidaarisuusviikko Valko-Venäjän anarkistivangeille

Alexander Lukashenkon neljäs valtakausi Valko-Venäjän presidenttinä päättyy vuonna 2015. 21 vuoden aikana Lukashenko on onnistunut tukahduttamaan miltei kaikki sosiaaliset taistelut maassa, tappanut poliittisia vastustajiaan 90-luvulla ja hävittänyt lähes kokonaan virallisen opposition. Mikään hallitusta vastaan kohdistuva kritiikki saa vastaansa poliisin ja KGB:n. Hallituksen politiikan voi kuvata yhdellä lauseella: ”Kaikki mitä ei voida hallita tulee tuhota.”

Viimeisten kahden kuukausen aikana kymmenen anarkistiliikkeeseen liittyvää henkilöä on pidätetty. Pidätetyille on määrätty lyhyitä vankeustuomioita tekaistuilla syytteillä poliisin vastustamisesta ja ilkivallasta.

Uutena vuotena poliisi teki rynnäkön poliisiväkivaltaa vastustaneelle punk-keikalle. Poliisi kuvasi kaikki läsnäolijat, teki näistä listat ja pidätti kaksi henkilöä ”ekstremistimateriaalin” levityksestä syytettynä. Poliisin listaamat henkilöt ovat tämän jälkeen joutuneet poliisin vierailujen kohteeksi ja saaneet viralliset määräykset lopettaa ”ekstremistinen” toimintansa.

Vuoden 2010 vaalien aikaan yli 50 henkilöä joutui vankilaan. Näistä viisi oli anarkisteja ja loput oppositioaktivisteja. Näistä kolme on edelleen vankilassa. Marraskuussa 2014 anarkisti Mikalai Dziadokia vastaan aloitettiin uusi oikeusjuttu. Mikalai kärsii jo neljän ja puolen vuoden vankeustuomiota vuoden 2010 repression seurauksena. Tällä kertaa Mikalaita syytetään useista rikkomuksista vankilan sääntöjä kohtaan. Hallituksen intresseissä näyttää olla Mikalain pitäminen vankilassa seuraavien vaalien yli tekaistuin syyttein. Myös anarkisti Ihan Alinevich, joka kärsii jo kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta solidaarisuusaktiosta Venäjän antifasisteille, on joutunut erityisselliin.

Valko-Venäjän Anarkistinen musta risti on kutsunut 25.2.-1.3.2015 solidaarisuusviikon Valko-Venäjän vangittujen anarkistien ja sosiaalisten aktivistien taistelun tueksi. Helsingissä YYA-verkosto kävi 25.2. polttamassa diktaattori Lukashenkon kuvia Valko-Venäjän suurlähetystön edessä. Taistelu on yhteinen!

Vapaan yhteiskunnan puolesta.
Dikataruuria ja sortoa vastaan.


 

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

9 years ago
1