Add new comment

Vapaan liikkuvuuden puolesta, rasismia vastaan

A-ryhmän lennäkki Suomi sanoo tervetuloa-kansalaispiknikillä. 

Emme hyväksy keinotekoista rajanvetoa ihmisten välillä, vaan näemme kaikki saman arvoisina etnisestä alkuperästä, ihonväristä, kielestä tai kulttuuriperimästä riippumatta.

Rasismin vastustaminen on paitsi tärkeää sinänsä, niin myös keskeinen osa kapitalismin vastustamista. Rasismi on ollut kapitalismille kätevä keino asettaa ihmiset toisiaan vastaan ja orjuuttaa jotakin osaa populaatiosta etnisen alkuperän takia. Aina Yhdysvaltain harjoittamasta orjakaupasta nykyiseen paperittomien siirtolaisten käyttämiseen halpatyövoimana on rasismilla ja kapitalismilla ollut yhteinen intressi.
 

Myös Suomen työmarkkinoille on muodostunut etniseen alkuperään suhteutuva jaottelu, koska osa maahanmuuttolainsäädännöstä tekee siirtolaisista helposti hyväksikäytettäviä. On olemassa “valkoisten töitä” ja “ei-valkoisten töitä”. Haavoittuvassa asemassa olevia siirtolaisia käytetään myös vanhojen työntekijöiden saavutettujen etujen murentamiseen, mikä lietsoo rasismia. “Hallitsemattomilla siirtolaistulvilla” pelottelu on myös kontrollin väline, koska näin osa työväenluokasta saadaan mobilisoitua työväenluokan intressejä murentavien puolueiden tukijoiksi. Me emme usko “tulviin”, “aaltoihin” tai lähde mukaan rasistiseen retoriikkaan siirtolaisista puhuttaessa.

 

Vastustamme valtioiden rajavalvontaa, joka ajaa lähinnä pääoman ja nationalistien etua. Ihmisten eriarvoistaminen ja rajaaminen maantieteellisesti näiden syntyperän pohjalta ei ole oikeudenmukaista. Tavoittelemassamme  vapaassa yhteiskunnassa yhteisöillä on oikeus asettaa ehtoja uusien, niiden ulkopuolelta tulevien jäsenten hyväksymiselle. Ehtoihin ei voi kuitenkaan liittyä syrjintääsyntyperän tai muiden sellaisten seikkojen perusteella, joihin pyrkijät eivät voi itse vaikuttaa. Oikeuden vierailla yhteisöissä ei myöskään tule riippua tällaisista seikoista.

 

Yhteisöjen on kuitenkin aina tarjottava turvapaikka sotia ja muita katastrofeja paenneille, ja vastuu pakolaisten ylläpidosta on jaettava yhteisöjen kesken tasan suhteessa yhteisöjen resursseihin. Turvapaikka tulee tarjota niin pitkäksi aikaa kun sota tai muu katastrofi estää palaamisen.

 

Emme kannata vertikaalista hyväntekeväisyyttä vaan horisontaalista solidaarisuutta.Kapitalistisen järjestelmän puitteessa hyväntekeväisyys ei riitä  perus- ja ihmisoikeuksien takaamiseen pakolaisille , sillä se kannustaa itsekkyyteen solidaarisuuden sijasta. Siksi on välittömästi poistettava kaikki ne esteet, jotka estävät pakolaisia auttamasta itse itseään esimerkiksi asumalla tai tekemällä töitä siellä missä haluavat.. Näitä poistettavia esteitä ovat esimerkiksi rajakontrollit ja työlupajärjestelmät.

Pitkällä tähtäimellä ja kapitalistisen järjestelmän puitteissa vastustamme rajoja ja työlupajärjestelmiä myös työperäisen maahanmuuton esteinä. Työvoiman vapaa liikkuvuus voi heikentää työväenluokan paikallista neuvotteluvoimaa, mutta tämä riski pitää minimoida päättäväisellä kansallisuusrajat ylittävällä yhteisellä järjestäytymisellä. Mahdolliset vapaan liikkuvuuden paikallisesti aiheuttamat takaiskut korvautuvat globaalin neuvotteluvoiman kasvamisen myötä, koska vapaan liikkuvuuden myötä poistuu mahdollisuus murtaa työväenluokan saavuttamat edut siirtämällä tuotanto halvan työvoiman maihin. Koska globalisoituva pääoma murtaa joka tapauksessa kaikki työväenluokan kansallisesti saavuttamat edut, kannatamme siirtymistä suoraan työväenluokan globaalien etujen ajamiseen.

A-ryhmä
a-ryhma.org
sähköposti: a-ryhma >< riseup.net

facebook.com/aryhma

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1