Prekariaatin voima-seminaari Helsingissä

Prekariaatin voima on seminaari joka käsittelee prekaarien työläisten kamppailuja ja organisoitumisen tapoja. Minkälaiset kamppailut ovat nykyisin keskeisiä yhteiskunnallisen muutoksen ja ihmisten elämän parantamisen kannalta? Entä millaisia ovat ne organisaatiomuodot joita näissä kamppailuissa syntyy?

Nykyajan prekaarin työläisen ongelma on usein, että perinteinen lakko ei toimi. Joko lakkoon ei voida mennä, koska projektityö vain jäisi tehtäväksi myöhemmin, hoivattavat joutuisivat heitteille tai työn keskeyttäminen merkitsisi elämän ja ajattelun keskeyttämistä. Tai sitten lakosta ei ole mitään apua, koska se ei tuota pääomalle sellaista vahinkoa, että sen avulla voitaisiin saavuttaa minkäänlaisia voittoja.

Vanha sosialistinen työväenliike on nykyisin keskittynyt puolustamaan “saavutettuja etuja” ja käytännössä vahvistamaan hierarkioita eri työntekijäryhmien välillä, siis pikemminkin hajottamaan kuin vahvistamaan työläisten solidaarisuutta. Sen ainoaksi sisällöksi on jäänyt “oman tai omaisuuden” puolustaminen, pyrkimys päästä osaksi luokkaherruudesta sen sijaan, että pyrittäisiin kaiken luokkaherruuden lakkauttamiseen. Ylpeys työläisyyden voimasta maailman rakentajina on muuttunut kaunamieliseksi “työnteon” ylpeydeksi ja toisen palveluksessa tehtävän alistetun työn glorifioinniksi.

Kuitenkin selvemmin kuin koskaan ennen työn ylistäminen ja työväen politiikan rakentaminen sosialistisen työmoraalin perustalle näyttää kääntyvän prekaarin työväen alistamiseksi. Työ ei takaa varmaa tuloa eikä “asemaa yhteiskunnassa” vaan tuottaa niin henkistä kuin fyysistä uupumusta. Siksi keskeistä olisi löytää uudelleen vallankumouksellisen työväenliikkeen poliittinen mielikuvitus: työväen autonomian, pääoman eduista tai “kilpailukyvystä” piittaamattomien kamppailujen, työn ja tuotannon radikaalin uudelleenjärjestämisen perspektiivi.



Seminaarin rakenne:

Seminaari järjestetään neljä kertaa loka-marraskuun aikana syksyllä 2013. Ensimmäiset kolme kertaa ovat suomenkielisiä, viimeisen kerran kieli on englanti.

Kullakin seminaarikerralla tullaan kuulemaan 2-3 lyhyttä alustusta, joiden jälkeen on varattu runsaasti aikaa keskustelulle. Kaikkia alustajia ei ole vielä päätetty, joten osallistujien toivotaan myös ehdottavan omia aiheitaan tai tarjoutumaan alustamaan jostakin yhdessä sovitusta seminaarin teemaan liittyvästä aiheesta.



Seminaarin ajankohdat ja teemat:

1. Lauantai 19.10.2013 klo 13-17, kokoustila Seppele, Domus Gaudium, Leppäsuonkatu 11, 1. kerros (suomeksi)

Teemojen esittely: prekariaatin kamppailut, prekariaatin ja proletariaatin suhde – minkälaiset kamppailut ovat nyt keskeisiä prekaarien työläisten elämän kannalta? Millaisia uusia työtaisteluita viime vuosikymmeninä on syntynyt? Minkälaisia ongelmia niissä on kohdattu? Onko vanhasta työväenliikkeestä tai sen järjestäytymismuodoista enää mitään hyötyä? Seminaarin kokoonkutsujat alustavat teemaan liittyvistä aiheista.



2. Lauantai 2.11.2013 klo 13-17, Galleria Oksasenkatu 11, Oksasenkatu 11 (suomeksi)

Prekariaatin tekninen ja poliittinen luokkakokoonpano: eli mitä ovat keskeiset uudet työläishahmot ja millaisia heidän jokapäiväiset näkymättömät kamppailunsa?



3. Sunnuntai 17.11.2013 klo 13-17, Galleria Huuto Jätkäsaari 2, Tyynenmerenkatu 6 (suomeksi)

Järjestäytymisen tavat ja muodot.



4. Lauantai 30.11.2013 klo 13-17, Galleria Huuto Jätkäsaari 2, Tyynenmerenkatu 6 (englanniksi)

Symbolisen ja suoran toiminnan suhde. Paikalla vierailevia alustajia. Keskustelu tullaan käymään englanniksi.



tervetuloa!

facebook: https://www.facebook.com/events/218719524964115/

koollekutsujat: Aino, Eetu, Jaakko ja Markus

 

Add new comment

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Авторские колонки

Антти Раутиайнен

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja....

8 years ago
Антти Раутиайнен

Ukrainan poliittinen tilanne on monimutkainen. Tilannetta mutkistavat entisestään uskonnolliset jakolinjat maan sisällä. Millainen asema uskonnoilla on Ukrainan kriisissä? Ukrainan kirkko on historian kuluessa jakaantunut moniin osiin, koska ortodoksikirkon suhde...

8 years ago
1